keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pikkujoulut ja hyvästit toimistolle

Toimistolla vietettiin pikkujouluja perjantaina 13.12. Syötävät ja juotavat saatiin paikalle nyyttäriperiaatteella. Pipareita leivottiin tänä vuonna muumihahmojen muotoon ja kuusikin saatiin paikalle vihreästä langasta hahmoteltuna.
Pitopöydästä löytyi niin suolaista kuin makeaa, muun muassa sämpylöitä levitteiden kera, suklaabrownieta, sipsejä, hedelmäsalaattia, poliittisesti epäkorrekteja joulutorttuja, joiden luumumarmeladin asemoimiseenkin esitettiin useita mielipiteitä, glögiä ja todella montaa laatua suklaata.
Kenties monen osallistujan nuoresta iästä johtuen lopettelimme karkeloinnin melko aikaisin, mutta hauskaa olikin sitten senkin edestä. Kuinkakohan moni pyöritteli käsiään epätahtiin vielä kotona?

Pikkujoulut toimivat samalla läksiäistapahtumana toimistollemme, sillä Runsaudensarvi, jonka tiloissa olemme toimistoa pitäneet, muuttaa, eikä uudessa osoitteessa valitettavasti ole tilaa järjestöille. Ainakin väliaikaisesti pidämme hieman vapaamuotoisempia kokouksia esimerkiksi keskustan kahviloissa, joissa toki myös päätetään tulevasta toiminnasta. Mukaan ovat tuttuun tapaan tervetulleita ihan kaikki, katso ajankohdat ja paikat Tulevaa toimintaa -osiosta. Esimerkiksi lautapelit ja neuletyöt kuulunevat jutustelun ohella iltojen toimintaan. Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti